Maiseri-logo_valkoinen

Case: Piristeel

”Näyttävä showroom antaa laadukkaan ensivaikutelman koko toiminnasta” – Case: Piristeel

Asiakastarina-Piristeel-Maiseri
Erikoiskalusteet, Myymälät ja tilat

“Totesimme, että kaikkea ei kannata tehdä itse. Maiseri on näissä asioissa ammattilainen ja he tietävät, mitä tekevät.”

Piristeelin tarina juontaa juurensa vuoteen 1974, jolloin Pentti Piri päätti aloittaa yritystoiminnan Kivijärvellä. Yritys keskittyi aluksi metallisten pyykinkuivaustelineiden ja tikkaiden valmistukseen ja myyntiin. Myöhemmin tuotanto tehostui, tuotevalikoima kasvoi ja toiminta siirtyi Etelä-Pohjanmaalle.

Tänä päivänä Piristeel on Suomen johtava sadevesijärjestelmien, tikkaiden ja kattoturvatuotteiden valmistaja. Piristeelin omaan Pisko-tuoteperheeseen kuuluu jo tuhansia tuotenimikkeitä. Asiakkaita ovat muun muassa peltisepänliikkeet, kattoremonttiyritykset, asennusliikkeet ja tukkurit. Piristeel toimii osana Ruukki Constructionia, ja tuotteita toimitetaan yhä enemmän myös kansainvälisille markkinoille.

Uudet toimitilat ja uusi, näyttävä showroom

Piristeelin toiminta siirtyi loppuvuodesta 2019 Kauhavalle, jossa tehdas ja toimistotilat sijaitsevat nykyisin saman katon alla. Uudet toimitilat mahdollistivat myös uuden, entistä näyttävämmän showroomin. Piristeelin myyntipäällikkö Vesa-Matti Noponen kertoo, että showroomilla on heille tärkeä rooli tuotteiden näyttely- ja esittelytilana.

Erikoiskalusteet, myymälät ja tilat

Näen showroomin tärkeänä erityisesti valmistavassa teollisuudessa. Jos ajatellaan vaikkapa yksittäistä tuotetta, kuten lumiestekiinnikettä tai rännin koukkua, niin eiväthän ne näytä yksittäisenä komponenttina koko tuotekuvaa. Showroomin avulla nämäkin tuotteet ja niiden toiminnallisuudet saadaan paremmin esille”, Noponen sanoo.

Piristeelillä oli aiemmin itse toteutettu pieni näyttelytila Lapualla. Uusien toimitilojen showroomin suunnittelu ja toteutus haluttiin jättää ammattilaisten käsiin. ”Totesimme, että kaikkea ei kannata tehdä itse. Maiseri on näissä asioissa ammattilainen ja he tietävät, mitä tekevät. Maiseri on toteuttanut meille myös messuosastot, joten yhteistyöstä on hyvät kokemukset jo vuosien ajalta”, Noponen kertoo.

Toiveet ja odotukset uutta showroomia kohtaan käytiin aluksi läpi oman henkilökunnan kesken. Tämän jälkeen Piristeeliltä otettiin yhteyttä Maiseriin. Tilat käytiin yhdessä läpi, jonka jälkeen ryhdyttiin pallottelemaan ideoita ja suunnitelmia. Yhteinen sävel löytyi nopeasti – uudesta showroomista haluttiin saada näyttävä ja viimeistelty, mutta kuitenkin helposti muunneltavissa oleva kokonaisuus. Maiserin suunnittelukumppanina toimi vaasalainen mainostoimisto Mainos Ink.

 

Messuosastotyylinen toteutus muuntuu helposti eri tarpeisiin

Showroomit voidaan toteuttaa eri tavoin, mutta Piristeelin tapauksessa showroom päädyttiin toteuttamaan messuosastoilta tuttuun tyyliin. Showroom koottiin kevytrakenteisista seinäelementeistä, joita on helppo siirrellä tarpeen mukaan. Myös mallikattojen alla on pyörät, jolloin ne ovat helposti siirreltävissä – tarvittaessa jopa toimitilojen ulkopuolelle, kuten vaikkapa muualla Suomessa järjestettäviin lanseeraustilaisuuksiin.

Mittatilauskalusteet

”Mallikattojen avulla tuotteita voidaan esitellä niiden oikeassa ympäristössä. Meillä on esillä eri katemateriaaleja, sillä jokaiselle katolle on omanlaisensa kiinnike. Showroomin avulla saamme erilaiset vaihtoehdot ja koko Pisko-tuoteperheemme tuoteryhmät hyvin esiteltyä. Kun uusia tuotteita lanseerataan, showroom muuntuu niiden mukaan”, Noponen kertoo.

Vaikka showroom sijaitsee toimistotilojen yhteydessä, asennustyö ei häirinnyt työntekoa. ”Asennuspäivät oli Maiserin kanssa etukäteen sovittu, viime hetken muutoksiin vastattiin joustavasti ja homma hoitui kaikin puolin mutkattomasti”, Noponen kiittelee.

Showroom toimii asiakastilaisuuksien ja tuotekoulutusten tapahtumapaikkana

Uusi showroom soveltuu erinomaisesti esimerkiksi asiakastilaisuuksiin, tuotelanseerauksiin ja tietysti myös oman henkilökunnan tuotekoulutuksiin. ”Olemme jo pitäneet showroomilla tuotekoulutusta omalle tuotantohenkilökunnallemme. Toiveissa on, että pian pääsemme järjestämään myös isompia lanseeraus- ja asiakastilaisuuksia”, Noponen kertoo.

”Kyllähän showroom vaikuttaa koko toimiston ilmeeseen. Kun vieraat astuvat toimistolle sisään, antaa näyttävä ja huolellisesti toteutettu showroom laadukkaan ensivaikutelman koko toiminnasta. Se on osa sitä mielikuvaa, jonka yritys antaa itsestään ulospäin – haluamme olla aina Piskon verran parempi ja Maiseri auttoi meitä siinä”, Noponen tiivistää.

showroom
Showroom, myymäläkalustus
Showroom, demo-alue